Neulomisinnostus senkun hiipuu, mutta jotain sentään vieläkin valmistuu.
Kuulun Aurinkorannikon Marttohin ja pidämme syksyllä myyjäiset. Olen jo neulonut sitä varten parit miesten perussukat ja nyt syntyi toinen mokoma lisää.
Kummassakin parissa on lankana TeeTee Pallas ja käytössä 2,75 mm puikot. Kun lankaa oli väriä kohti vain 100 gr, niin koko jäi aika pieneksi. Pojalle tai pienijalkaiselle miehelle mahtuu tai miksei naisenkin jalkaan. Pallas tuntuu mukavalta langalta neuloa ja saattaa olla jopa kestävämpi käyttösukkana kuin aiemmin suosimani pehnoisempi Gjestalin Maija.
Suomeen lähtö lähenee ja miespuolisten ystävien sukat ovat vielä neulomatta. Hiipuvasta innostuksesta huolimatta siis on neulottava. Onneksi miehille yleensä kelpaavat ihan perussukat ja niitä kuitenkin tikuttelee ihan toisenlaiseen tahtiin kuin kirjoneulesukkia.
Sofia-opiston kurssit ovat osaltani päättyneet, joten tämän viimeisen kuukauden täällä olen lähinnä lomatunnelmissa. Aikaa siis kyllä on neulomiseenkin. Espanjan kieltä kertailen kotona ja lenkkeilen aurikoisella rantakadulla päivittäin ja vieväthän nuo normaalit kotihommatkin oman aikanasa. Niitäkin kun täällä joutuu tekemään samalla tavalla kuin Suomessakin. Ja edelleen metsästän itselleni sopivaa kesä-asuntoa Tampereelta.
Ihania kevät/kesäpäiviä kaikille!
Enya
Enyan Willa
Neulovan kulkurin aikaansaannoksia ja ajatuksia!
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Ja lisää kevätpitsiä!
Olen nyt niin innostunut neulomaan tätä yhtä ja samaa pitsisukkamallia, että muuta ei puikolta nyt synnyt. Ajattelin, että lahjasukkani Suomeen ensi kuussa olisivat kaikki tätä samaa kaunista ja kevyttä mallia, viime vuonna kun vein raskaampia kirjoneulesukkia.
Kaikki on neulottu Sadnesin Sisu -langasta 2,5 mm puikoilla ja koko on 38-39.
Neulomisinnostus on selvästi hiipunut, kun kesäiset kelit saapuivat Aurinkorannikolle. Myös innokas lukeminen on vienyt aikaa neulomiselta. Muutamat sukat pitäisi kuitenkin saada vielä aikaiseksi ennen Suomeen lähtöä, mutta sitten voisi vaihteeksi ajatella muutakin neulomista kuin sukkia. Ehkäpä huiveja! Jos ei sitten käy niin kuin viimekin kesänä, että neulominen loppuu kokonaan.
Tulevan kesän vietän Tampereella. Äiti on Uudessakaupungissa niin hyvässä kunnossa, että ei tarvitse kokoaikaista apua, joten parin vuoden tauon jälkeen on mukava mennä Tampereen kesään. Opiskelijoiden kalustettuja asuntoja on siellä paljonkin tarjolla, mutta vielä en ole löytänyt omiin mieltymyksiini ja omalle kukkarolleni sopivaa. Syksyllä sitten palaan takaisin tänne Fuengirolaan. En samaan asuntoon, mutta samaan taloon kuitenkin.
Mutta vielä nautitaan Aurinkorannikon lämpimästä ja aurinkoisesta keväästä!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Lisää keväistä!
Viime postauksessa esittelemäni Novita -lehden pitsisukat syntyivät myös aniliininpunaisessa sävyssä. Lankana näissä on Austermanin Step ja puikkokoko 2,5 mm. Koko 38-39. Edelleen tämä sama malli on puikoilla, nyt turkoosin värisenä. Malli on kaunis jalassa ja mukava neuloa.
Tuleva kesä ja Suomeen tulo ovat jo lähellä. Lentolippu Helsinkiin on ostettu 30.5. päivämäärällä, mutta asunto on vielä hakusessa. Joulukuussa, tänne tullessani, olin jo vähän sitä mieltä, että tämä jää viimeiseksi talvekseni maailmalla, mutta mieli on taas muuttunut. Palaan siis syksyllä takaisin Aurinkorannikolle.
Aurinkoisin terveisin,
Enya
Aiemmin neulomistani sukista jäi jonkin verran jäljelle Neuleunelmien käsinvärjättyä punasäyistä lankaa. Laskin, että varteen se vielä riittää ja niin syntyi yhdessä Gjestalin keväänvihreän Maija -langan kanssa sukat, joissa varsiosan kuvio on Dropsin Hot Sunset -sukista ja loppu omaa viritelmää. Resori ja kantapää on neulottu 2,5 ja muu osa 3 mm puikoilla, koko 39-40.
Tuleva kesä ja Suomeen tulo ovat jo lähellä. Lentolippu Helsinkiin on ostettu 30.5. päivämäärällä, mutta asunto on vielä hakusessa. Joulukuussa, tänne tullessani, olin jo vähän sitä mieltä, että tämä jää viimeiseksi talvekseni maailmalla, mutta mieli on taas muuttunut. Palaan siis syksyllä takaisin Aurinkorannikolle.
Aurinkoisin terveisin,
Enya
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Kevättä rinnassa ja sukissa!
Neuleunelmien käsinvärjätystä langasta syntyi tämän vuoden pääsiäissukat. Malli ihan perussukka neulottuna 2,5/2,75 mm puikoilla ja koko omaan jalkaani sopiva 38-39. Lankaa oli käytettävissä vain 100 gr ja sain sen riittämään, kun jätin varren aika lyhyeksi.
Keväiset pitsisukat tein Novita lehden ohjeen mukaan. Lankana on Sadnes Sisu ja neuloin sukat 2,5 mm puikoilla. Lankaa meni varjaa 100 gr ja koko on 38-39.
Kuvasin sukat sisällä ilman salamavaloa, mutta siitä huolimatta en saanut värejä täydellisenä. Kummatkin sukat ovat selvästi värikkäämmät.
Värikästä on myös pääsiäisen vietto täällä Espanjassa. Joka päivälle on suuria kulkueita, joissa kannetaan pyhimysten ja neitsyeiden patsaita pitkin kaupungin katuja, myös täällä pienessä Fuengirolan kaupungissa puhumattakaan Malagasta ja vielä suurimmista kaupungeista. Patsasasetelma painaa useamman tuhat kiloa ja sellaista on kantamassa kymmeniä, isompia jopa parisataa miestä. Pääsiäinen on täällä selvästi suurempi juhla kuin esim. joulu ja juhlintaa on koko pyhän viikon ajan.
Pääsiäiseksi ennakoitiin epävakaista säätä, mutta toisin kävi. Lämpötilat ovat kesäiset ja lomalaiset ovat valloittaneet rannat. Minä en ole varsinainen auringon ottaja, mutta toki lenkkeilen mieluummin tuolla rantakadulla aurinkoisessa ja lämpöisessä säässä ja väkisinhän siinä samalla saa hieman väriäkin pintaansa.
Pääsiäinen jatkuu täällä sunnuntaihin asti, maanantai on jo tavallinen arkipäivä ja normaalit arkirutiinit astuvat taas kuvioihin.
Mukavaa pääsiäisajan jatkoa,
t. Enya
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Tähtisukat
Paljon ei viime viikon aikana ole neuletyöt edistyneet, sillä tällä hetkellä on kova lukuinnostus meneillään. Tähtisukat sentään saatoin valmiiksi asti, tosin pesemättä ja höyryttämättä ne ovat edelleen.
Malli on ties kuinka vanha, Dropsin nettisivuilla nimellä Fjord Rose, mutta minä en ole sitä aiemmin neulonut. Enkä varmasti ihan pian neulo uudestaan. En nimittäin yhtään tykännyt jatkuvasta lankojen vaihtamisesta ja vielä vähemmän päättelemisestä.
Lankana on Sadnesin Sisu ja puikot 2,75 kirjoneuleessa, muuten 2,5 mm. Koko 38-39. Tällä värityksellä sukat ovat ehkä hieman liian jouluiset tähän vuodenaikaan käytettäväksi.
Kävin juuri sunnuntailounaalla kiinalaisessa ravintolassa. Sinne en ollut menossa, mutta suosikkini Primavera oli aivan tupaten täynnä, joten jouduin valitsemaan toisen paikan. Söin menuun, johon kuului kevätkääryle, appelsiiniankkaa ja paistettua riisiä sekä jälkiruokavanukas. Ruoka oli hyvää talon punaviinin kanssa. Ja koko homma kustansi 9,80 e. Palvelu oli loistavaa ja nopeaa. Kyllä espanjalaiset jäävät valitettavasti pahasti jälkeen kiinalaisille ja monelle muullekin kansallisuudelle palvelualttiudessa, mutta hyvää ruokaa hekin osaavat tehdä. Pääsiäisenä varmaan menen syömään lammasta johonkin paikalliseen ravintolaan.
Vieläkään ei kevät ole kunnolla saapunut; harva se päivä sataa vettä. Olen kyllä jo useampana päivänä päässyt lenkkini kuivana, tosin ilman sateensuojaa ei vieläkään uskalla lähteä. Tämänkin päivän aikana on ollut jo useampi aurinkoinen kuin myös sateinen hetki; pyykitkin jouduin ottamaan sisälle kuivumaan.
Huomenna alkaa viimeinen viikko Sofia-opistossa täydellä kanterilla, sillä tässä vaiheessa suurin osa meistä suomalaisista palaa kotimaahan. Onneksi kielikurssini kuitenkin jatkuu toistaiseksi ja marttojenkin toiminta vielä huhtikuulla, joten ihan ilman ohjelmaa en ole. Minä nimittäin jatkan täällä vielä toukokuun loppuun asti. Sitten tulen minäkin Suomeen, Uuteenkaupunkiin tai Tampereelle, miten nyt onnistun itselleni järjestämään asunnon. Minulla kun ei Suomessa ole enää kotia, vain tavarat varastossa.
Seuraavassa postauksessa sitten jo hieman keväisempää. Sitä odotellessa toivotan kaikille hyvää alkavaa viikkoa ja kaunista kevättä!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Poroja Aurinkorannikolla!
Ilokseni voin taas toivottaa lämpimästi tervetulleeksi pari uutta kirjautunutta lukijaa. Kiitokset lähetän edelliseen postaukseen kommentoineille. Erityisterveiset lähtee Suomeen neulekahvilakaverilleni. Otahan hihasta kiinni, kun olet seuraavan kerran Aurinkorannikolla.
Useaan kertaan neulomani porosukat saivat ihan uuden ilmeen Neuleunelmien käsinvärjätystä sukkalangasta, nimeltä Traktori. Pohjavärinä on musta Gjestalin Maija. Neuloin resorin ja kantapään 2,5 ja kirjoneuleosuuden 3 mm puikoilla ja lankaa kului 131 gr. Koko 38-39. Porosukkien ohje on Dropsin nettisivuilta. Näihinkään kuviin en onnistunut saamaan väriä oikein, luonnossa se on paljon värikkäämpi.
Marttojen syksyisiin myyjäisiin valmistui miesten sukat Novitan perussukkaohjeen mukaisesti. Lankana on pätkävärjätty teetee Pallas ja neuloin sukat 2,75 mm puikoilla. Lankaa oli käytettävissä vain 100 gr ja sillä määrällä sain aikaiseksi 42-43 numeroiset sukat.
Edelleen Aurinkorannikon kelit jatkuvat poikkeuksellisen epävakaisina vuodenaikaan nähden. Onneksi väliin on sentään mahtunut jokunen sateeton ja auringonpaisteinen päiväkin, että olen saanut tyydytettyä liikuntatarvettani. Eilen ja tänään sunnuntaina olen kyllä joutunut ulkoiluttamaan sateensuojaa.
Työn alla on Dropsin Fjord Rose -sukat ja oma viritelmä Hot Sunset -sukista, mikä on myös Dropsin malli. Aika siis kyllä kuluu, vaikka ulkona sataa.
Mukavaa alkavaa viikkoa,

tiistai 12. maaliskuuta 2013
Irish Dream
Kiitokset kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Sain arvokkaita mielipiteitä useastakin sukkalangasta.
Viimeisenä on puikoiltani valmistunut Irish Dream sukat. Tämänkin mallin olen neulonut jo useasti, mutta aina lankoja ja värityksiä vaihtamalla niistä tulee erilaiset.
Malli on Dropsin nettisivuilta. Näissä sukissa käytin mustaa Maijaa ja Neuleunelmien käsinvärjättyä sukkalankaa. Väriä en onnistunut saamaan täydellisenä kuviin; luonnossa se on hieman värikkäämpi, vaihteleva lohenpunainen. Resorissa ja kantapäässä käytin 2,5 mm ja kirjoneuleessa 3 mm puikkoja. Koko on 38-39 ja lankaa kului yhteensä 122 gr.
Tässä vielä kuva edellisessä postauksessa esitellyistä polvisukista. Ja kuten voi huomata, paljon neulovallakin - vai juuri siistä syystä - sattuu kömmähdyksiä; sukat eivät ole toistensa peilikuvat ja toisen jalan ruusut katsovat ylöspäin ja toisen alaspäin. Luin siis toista sukkaa tehdessäni kaaviota nurin päin. Huomasin virheen, kun olin neulonut leveintä osuutta jo kolme ruusua ja päätin jatkaa. Jos jaksan innostua, teen kummallekin sukalle uuden parin tai sitten saavat kelvata näin omiin jalkoihini. Kauniit ovat minusta näinkin!
Viimeiset kuvat ovat eiliseltä retkeltäni Benalmadena buebloon. Eilen siis ei satanut, mutta tänään on vettä taas tullut aamusta asti. Huomenna sitten pitäisi auringon paistaa!
Tänään päivä jatkuu ensin espanjan kielen opisekelulla ja sitten valokuvauskurssilla.
Mielenkiintoista päivän jatkoa myös teille,

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)